Imetyksen ilot

Imetyshän on äärimmäisen hyvä asia, äidinmaidosta vauva saa ravinteikasta ravintoa, sitä on aina saatavilla ja se on edullista. Imetykseen kannustetaan ja sen hyödyistä kerrotaan. Yhtä hyväksyttyä mielestäni on myös olla imettämättä. Haluan kuitenkin omistaa imetykselle pienen postauksen, sillä meidän vauvamme ruokitaan toistaiseksi täysin rintamaidolla. Haluan jakaa omat kokemukseni imetyksestä.

Jännitin imetystä hieman raskauden loppuvaiheessa. Mietin tuleeko minulta maitoa. Mutta vielä enemmän minua jännitti omat nännit. Ne kun ovat kovin tasaiset. Saa olla melkoisen kylmä, että ne edes vähäsen ponnahtavat. Oksitosiinin virratessa elimistööni alkoi myös paidan etumus hieman kostua. Eli ainakin jonkinlaista tuotantoa oli. Vauva sai ensi-imut synnytyssalissa paljaalta nänniltä, mutta lastenhoitaja ei ollut täysin tyytyväinen esitykseen. Avuksi otettiin rintakumi. Sairaalassa imemistä harjoiteltiin sekä paljaalla rinnalla että rintakumilla. Usein aloitettiin rintakumilla ja vaihdettiin nännin tultua tarpeeksi esiin.

Kotiuduttaessa käytettiin edelleen rintakumia. Hiljalleen imetys tapahtui pääsääntöisesti rintakumin kanssa. Jokusen viikon kuluttua alettiin vähentämään rintakumin käyttöä ja melko pian siitä voitiin luopua kokonaan. Rintakumi helpotti imetystä, mutta toi myös lisää töitä. Sitä kun piti huuhdella ja putsailla.

Aluksi vauva ei myöskään syönyt itseään rinnalta täyteen. Tämä alkoi jo sairaalassa. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että iltaisin pumppasin maitoa, jota annettiin vauvalle öisin rinnan jälkeen. Tällöin omat illat venyivät puoleen yöhön tai ylikin, kun pumppaamaan pääsin vasta vauvan nukahdettua. Hän oli aluksi melkoinen yökukkuja. Alussa myös pumppaaminen kesti jonkin aikaa kun maitoa tuli hieman hitaammin.

Vauvan ollessa noin kuukauden ikäinen, olin jo hermostunut imettämiseen. Olo oli kuin lypsylehmällä. Eikä imetys tuntunut aina kovin mukavalta. Yöimetykset kestivät tunnin per imetys. Illat venyivät pumppaamisen takia. Ajatus korvikkeista tuntui todella houkuttelevalta. Taustalla kuitenkin muhi ajatus ja halu ruokkia lasta rintamaidolla. Joten jatkettiin tissittelyä.

Yhtäkkiä huomasin, että yösyötöy menevät nopeampaan. Nyt kuitenkin kuvioihin oli tullut tissikiukut. Välillä itki sekä vauva että äiti turhautuneisuuttaan. Erilaisten kommervenkkejen jälkeen äiti huomasi, että tarjosi vauvalle rintaa liian usein. Imeminen oli kehittynyt eikä syöttöjä ollut enää niin tiuhasti. Pumppaamisestakin voitiin luopua kun neuvolan tädin mukaan paino oli noussut niin loistavasti. Eikä vauvaa tarvinnut herätellä öisin sen neljän tunnin välein, vaan vauvan tahtiin. Aluksi siis piti herätellä, jotta paino alkaa kunnolla nousemaan.

Nyt imetys tuntuu hyvältä, olo ei ole kuin lypsylehmällä ja yöt eivät mene myöhään pumppaamisen takia. Vauva nukkuu ensimmäisellä unipätkällä noin seitsemän tuntia ja yöllä imetys vie noin 20 minuuttia. Ikää vauvalla on 2,5 kuukautta.

Tämä oli meidän imetystarina tähän asti. Halusin jakaa omat tuntemukseni, sillä ystäväni sai vauvan kaksi kuukautta jälkeemme. Ja tällä hetkellä hän tuskailee imetyksen kanssa. Ja pohtii, miksi sitä niin hehkutetaan kun ei se ole niin idyllistä. Noh, ei se meilläkään alkuun ollut. Imetys helpottui meillä juuri oikeaan aikaan. Pian olisin varmaan ollut varmaan valmis vaihtamaan niihn korvikkeisiin. Vaikka nyt ajatus tuntuu aivan pähkähullulta, mutta muistan ajatelleeni asiaa. Enkä yhtään ihmettele, että jotkut kokevat imetyksen liian rankaksi. Meidän vauva kun on oikeasti helppo tapaus. Tissikiukkuilu ei kestänyt kovin kauaa.

Kaikki me ollaan yhtä hyviä äitejä ruokintatavasta riippumatta.

Kaksi kuukautta

Niin kauan siitä on kun poikamme syntyi, kaksi kuukautta. Aika menee hurjaa vauhtia eteenpäin ja poika kasvaa uskomatonta vauhtia. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.

Kahden kuukauden iässä poikamme hymyilee ja naureskelee tarkoituksenmukaisesti. Poika myös jokeltelee ja "juttelee". Nyt on myös löydetty oma käsi, sitä on niiiiin kiva maiskutella. Päätäkin jaksetaan kannatella kun maataan vatsallaan. Välillä kyllä menee hermot kun äiti laittaa vatsalleen. Silloin ei yhtään jakseta kannatella. Muutaman kerran on käännytty vatsalta selälleen, tosin ei vielä kovinkaan tarkoituksenmukaisesti. Mutta siitä se lähtee. Painoa oli viime neuvolakäynnillä 6050g ja pituutta 59,5cm. Vaatteissa ollaan siirrytty käyttämään kokoa 62cm.

Uni maistuu pojalle mukavasti, jopa 6-7 tunnin pätkällä aloitetaan yöunet. Turhia ei itketä ja koliikilta ollaan säästytty. Itku tulee lähinnä väsyneenä tai unilta herätessä.

Äiti voi hyvin ja on palautunut hyvin synnytyksestä. Jälkitarkastuskin oli jo jokunen viikko sitten, siltä osin kaikki oli hyvin. Jopa lantionpohjalihakset olivat hyvässä kuosissa, liian vähäisestä treenamisesta huolimatta. Paino on pudonnut mukavasti, nyt se on tyssännyt. Johtunee ihan älyttömästä herkkujen syömisestä! Ne ovat niin mahdottomia vastustaa! Ja toistaiseksi kun ne eivät jää mihinkään. Nyt täytyy hillitä herkuttelua. Kiloja on jäljellä varmaan joku 3-4kg, mutta tavoitteena olisi pudottaa noiden lisäksi joku viitisen kiloa. Paino pääsi nousemaan jo ennen raskautta. Imettäessä ei nyt kovin tiukalle ruokavaliolle aleta, mutta jos niitä herkkuja saisi karsittua. Sitten kun ei enää olla täysi-imetyksellä voidaan miettiä ruokavalion tiukentamista.

Tällaisia kuulumisia tällä erää.

Pienen pojan syntymä

Synnytykseni "käynnistyi" toivomallani tavalla eli lapsivesien menolla. Vedet menivät illalla kahdeksan aikoihin. Ajelimme kotiin ja nappasimme sairaalakassin mukaan ja lähdimme sairaalaan. Sairaalassa minut laitettiin käyrille. Meno oli leppoisaa, sillä supistuksia ei tullut. Koska vedet olivat menneet, testattiin minulta streptokokki agalactiae, jonka tulos oli positiivinen. Positiivisen tuloksen takia saisin tipan käteeni ja antibiottia neljän tunnin välein siihen asti kunnes vauva on ulkona. Minut siirrettiin osastolle ja mies lähti kotiin. Mikäli supistuksia ei tulisi, aloitettaisiin käynnistys seuraavana aamuna. Ilman positiivista tulosta voitaisiin käynnistystä odottaa jopa kaksi vuorokautta.

Eihän niitä supistuksia tullut, joten seuraavana päivänä aloitin napsimaan neljän tunnin välein käynnistyspillereitä. Tasaisin välein minua käytettiin käyrillä, joihin supistuksia piirtyikin. Minä vaan en tuntenut niitä. Seuraavana aamuna lääkäri katsoisi tilanteen, mikäli synnytys ei ole käynnistynyt. Noh, eihän ne pillerit mitään sen suurempaa saaneet aikaiseksi. Aamulla lääkärille, joka määräsi synnärille oksitosiinitippaan, mikäli siellä on tilaa. Noin 9.30 sain oksitosiinitipan ja puolen päivän aikaan alkoivat supistukset tuntumaan.

Hieman kolmen jälkeen pyysin epiduraalia. Ennen epiduraalin laittoi kokeilin lämmintä geelipussia, joka tuntui vain pahentavan asiaa. Kävin myös suihkussa, joka auttoikin hieman. Ilokaasua hönkäilin hieman, mutta maski tuntui niin epämukavalta, että luovutin heti. Aine ei ehtinyt edes vaikuttamaan. Epiduraalin avulla lepäilin hieman, uni ei kuitenkaan tullut. Kuuden aikoihin pyysin uutta epiduraaliannostusta, jolloin yllätyksekseni sain luvan ponnistaa. Tunnin ponnistamisen jälkeen pieni miehemme syntyi.

Synnytyksestä jäi minulle hyvä ja positiivinen mieli. Tottakai se sattui ja sillä hetkellä se teki todella kipeää. Olisi mukava tietää kuinka monta kaloria sit polttaa ponnistusvaiheessa, sen verran työlästä se oli. Kipu kuitenkin unohtuu pian. Muistan, että jossain vaiheessa ajattelin, että olisiko leikkaus sittenkin helpompi tapa :)

Omasta mielestäni synnytykseni meni hyvin enkä kärsinyt kovia vahinkoja. Positiivinen kokemus ja haluan ehdottomasti lisää lapsia.

Kasvua ja kehitystä

Hui! Meidän vauva on jo kuusi viikkoa vanha! Huomaan välillä ajattelevani, että vauva olisi jo vanhempi. Sitä on niin tottunut vauvan olemassaoloon. Mutta hän on vielä ihan pikkuinen.

Vauva on kehittynyt hirmuisesti. Katseesta on tullut entistä tarkkaavaisempi ja hän ottaa selkeästi katsekontaktin. Olemme myös saaneet nauttia ihanista hymyistä, nyt niitä tulee jo tarkoituksella. Nyt kuusiviikkoisena painoa on 5640g ja pituutta 56,7cm. Vaatteita on jo jäänyt pieneksi ja käytössä on pääsääntöisesti kokoa 62cm olevia vaatteita. Meillä on melko paljon Kappahlin vaatteita, ja näissä vaatteissa tuo koko on sopiva. Vaipoissa ollaan siirrytty koon 3 vaippoihin. Meidän poika ei ole mikään oljenkorsi :)

Vauva-arki ei tietenkään ole koko ajan ruusuilla tanssimista. Poitsumme tykkää valvoa melko myöhään, jolloin me vanhemmat pääsemme melko myöhään nukkumaan. Nyt ollaan muutamana päivänä päästy aikaisemmin nukkumaan, yhdessä vaiheessa se tuntui aina menevän puolen yön tai yhden tietämille. Pisin valveillaoloaika on osunut myöhäiseen iltaan ja iltapäivästä/alkuillasta on otettu päivän pisimmät päikkärit. Nyt näyttäisi olevan jotain muutosta ilmassa ja se muutos on meidän vanhempien mielestä parempaan.

Noin kolmisen viikkoa-kuukausi sitten poika keksi myös kiukkutissin. Se alkoi iltatissillä kiukkuamisella ja vähitellen siirtyä lähes joka tissille. Yösyötöt ovat kuitenkin toistaiseksi olleet rauhallisia. Pojan kiukutellessa itsellä on melko "vajaavainen" olo. Mitä teen väärin, miksi maitoni ei kelpaa tai kiusaa poikaa ja niin edelleen. Onneksi tilanteen rauhoituttua osaan ajatella järkevästi. Tiedän, etten tee mitään väärin ja että kiukkuaminen on melko yleistä. Lisäksi poika on kiukusta huolimatta kasvanut hyvin, joten hän saa tarpeeksi ravintoa.

Mutta edelleen päivääkään en vaihtaisi. Huonot hetket ja oman epävarmuuden unohtaa kun poika väläyttää ihanan hymynsä. Tai jokeltelee iloisesti. Tai nukkuu ja tuhisee niin söpösti. Näitä on vaikka kuinka.


Lopuksi vielä muutama sana blogin tulevaisuudesta. Olen ajatellut pitää blogia vielä toistaiseksi. Tarkoituksena on päivittä kuulumisia silloin tällöin. Ilman mitään stressiä. Pidän myös toista blogia, joka ei ole näin "anonyymi" kuin tämä. Ja sitä todennäköisesti päivittelen useammin. En kuitenkaan ota siitäkään stressiä, bloggaus ei nyt ole tärkeintä. Jos olen väsynyt, otan ennemmin päiväunet kuin bloggaan. Jos kuitenkin haluat kurkata myös tuota blogia, olet lämpimästi tervetullut. Klikkaa vain tästä, niin pääset perille. Ethän kuitenkaan hiisku tästä blogista, se pysyköön salaisuutena.

Vauvantuoksuista arkea

Terveisiä vauva-arjen keskeltä. Aika on mennyt hurjan nopeaa ja tekemistä tuntuu olevan koko ajan, vaikka ei varsinaisesti mitään tekisikään. 

Oltiin pari viikkoa pojan kanssa kaksin kun isukki vielä paiski töitä. Nyt isukki on kolme viikkoa isyyslomalla, joten aktiivista paluuta blogin pariin ei vielä ole tiedossa. Luvassa on ainakin asuntomessuja ja mökkeilyä. 

Ollaan melko aktiivisesti liikuttu kodin ulkopuolella ja ollaan jopa käyty ravintolassakin. Perhe-elämä maistuu ja poikaan on ihana tutustua. Yösyötöt ovat tosin melko väsyttäviä ja pikkuisen itku sydäntä raastavaa. Päivääkään en vaihtaisi.