keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Kolmas kerta toden sanoo

Pakkohan se oli testata vielä tänäänkin. Vuorossa oli siis Clearblue, joka lupaa tuloksen jopa neljä päivää ennen oletettua kuukautisten alkua. Plussaa testille, jonka ohjeissa oli kolme kuvaa erilaisista positiivisista tuloksista. Omani oli melko samanlainen kuvan A kanssa.

Joten eiköhän se nyt ole virallista, meillä on plussattu!

tiistai 30. lokakuuta 2012

Oho.

Kovasti käsken itseäni rauhoittumaan, mutta ei se oikein toimi. Ruokakaupassa ihan vain vähäsen kävin katselemassa vauvan vaatteita, töiden jälkeen opiskelin Clearbluen raskaustestin käyttöohjetta huomista varten, selailin Liberon odotussivuja ja ostin puhelimeen Odotukseni-sovelluksen.

Mietin, koska olisi hyvä soittaa neuvolaan/terveyskeskukseen, mihin sitä sitten kuuluukin soittaa. Huoli on suuri. Miten tässä käy, selviääkö tämä mahdollinen ihmisen alku? Mutta se huoli ei taida mihinkään kadota tämän jälkeen. Kaipa sitä aina on jonkinlainen huoli omasta lapsesta.

Netin laskurin mukaan mahdollinen raskaus on nyt raskausviikolla 4+1.

Toinen

Tänään oli testipäivä 2. Tulos näyttää kovin samanlaiselta kuin eilen. Eilen ostin viel yhden testin, sen vuoro on huomenna. Tällä kertaa apteekista lähti matkaan Clearbluen perusversio, ilman digitaalista näyttöä.

Ajatukset juoksevat villeinä. Äitiysvaatteista on jo haaveiltu, mietitty koska ensimmäinen kolmannes on takana, mikä olisi kiva tapa kertoa... Ollaan päätetty jo ennen yrityksen aloittamista, että kerromme vasta kun ensimmäinen kolmannes on takana.

maanantai 29. lokakuuta 2012

Ihmetystä

Tänään pitäisi kuukautisten alkaa. Koska ne eivät yön aikana ole alkaneet, päätin tänään tehdä ensimmäisen raskaustestin.

Testin ohjeissa sanotaan, että positiivinen tulos tulee näkyviin minuutin kuluessa ja negatiivisen tuloksen varmistamiseksi tulisi odottaa kolme minuuttia. Testitulos on luettava viimeistään viiden minuutin kuluttua. Positiivisen tuloksen ei pitäisi muuttua useaan päivään, mutta negatiivinen voi muuttua positiiviseksi vain muutaman minuutin kuluttua testauksesta.

Kuvan testitulos on otettu tuon viiden minuutin aikarajan sisällä. Toiveet ovat korkealla. Onko tämä se kuuluisa haamu? Vai onko kenties negatiivinen ehtinyt muuttua positiiviseksi? Jaiks! Varsinainen jännitysnäytelmä!

Vaalean viivan sattuessa uutta testausta suositellaan tehtäväksi 48 tunnin kuluessa.

Toivotaan, etteivät kuukautiset ala ja testaillaan myöhemmin uudestaan.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Kovaa ja korkealta?

Ostin tänään ensimmäisen raskaustestin. Ihan marketin halvan kahden testin liuskapaketin. Kuten jo aiemmin sanoin, tässä kierrossa toiveet ovat korkealla. Jollain tasolla olen täysin varma, että kuukautiset alkavat, mutta tietenkin toivon, ettei näin tapahtuisi.

Mitään merkkejä raskautumisesta en ole huomannut ja tuntemukset ovat vastanneet aiempia kiertoja. Toisaalta aiemmin on ennen varsinaisia kuukautisia tullut pientä tuhrutteluvuotoa, jota nyt ei ole ollut. Ehkäpä siksi olen toiveikas.

Tämän kierron jälkeen joko ollaan todella onnellisia tai pudotaan korkealta ja kovaa. Tänään on kiertopäivä 27 ja huomenna pitäisi olla kiertopäivä 1.

torstai 25. lokakuuta 2012

Sieniä sateella

Sitä vauhtia tuntuvat ihmiset ympärillä lisääntyvän. Toisaalta tiedän, että lähimmät näistä ovat yrittäneet raskautua lähes vuoden ennen tärppiä. Mutta nyt niitä on todella paljon. Olen juuri vaihtanut työpaikkaa, ja vanhan työpaikan lähimmistä työkavereista kaksi odottaa. Yksi erittäin läheinen sukulainen odottaa. Yksi uusi työkaveri kertoi tällä viikolla odottavansa. Toivottavasti saan pian liittyä mahankasvattajiin.

Näin apteekissa raskaustestin, jonka mukaan testailla voisi neljä päivää ennen kuukautisten oletettua alkamispäivää. Tekisi mieli ostaa ja testata. Toisaalta vielä en halua pettyä. Muutama päivä vielä tuohon oletettuun alkamispäivään. Jotenkin toiveet ovat jälleen korkealla. Toistaiseksi toivo on noussut joka kierrossa, vaikka aina pettymyksen jälkeen se on tuntunut mahdottomalta.

Rinnoissa tuntuu arkuutta, vatsassa on välillä "muljailua", möyrintää, pientä kipuilua. Etovaa oloa muutamana päivänä. Kuulostaa lupaavalta, toisaalta tuntemukset eivät ole mitenkään eronneet kuukautisoireista.

Tänään mennään kiertopäivää 24.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Unettomuutta

Hyvää alkanutta viikkoa! Vaikka jo eletäänkin tiistaita. Viikonloppu ja maanantai sujahtivat hirmuista vauhtia ohi!

Täällä on oltu melko unettomia. Olen kova pyörittämään ajatuksia iltasella ja ikävä kyllä se heijastuu pienoisena unettomuutena. Päässä pyörivät ajatukset mahdollisesta raskautumisesta ja sen aikaansaamista positiivisista elämänmuutoksista. Toisaalta mieltä kalvaa ajatus mahdollisista lapsettomuushoidoista ja lapsensaannin vaikeuksista. Eräillä sukulaisilla toivosta on hiljalleen luovuttu. Heillä seuraava askel on mahdollinen adoptio. Haluaisin jo niin kovasti äidiksi, olen kovin malttamaton. Ehkäpä senkin takia mieli on kovin levoton.

Pientä etovaa oloa (nopeasti kävi tervehtimässä) oli myös kiertopäivällä 20, mutta tuolloin sain myös pienenpienen punaisen jäljen vessapaperiin. Pettymys valtasi mielen. Vielä ei tosin ole mitään suuria merkkejä kuukautisista, joten toisaalta myös toivo nostaa päätään. Toistaiseksi tuntemukset ovat olleen hyvin samanlaisia kuin muillakin kierroilla.

Tänään mennään kiertopäivää 22. Vatsa möyrii, luultavasti tulevista kuukautisista, mutta toivottavasti raskaudesta. Rinnoissa on pienoista arkuutta, mutta sitäkin on ennen kuukautisia. Ja toisaalta välillä tuntuu, että tietyt rintaliivit voivat tuon pienen arkuuden tunteen aiheuttaa. Ensi viikolla viimeistään ollaan viisaampia.

Äitiyteen valmistuminen sai taas uuden ulottuvuuden, kun särkylääkkeet olivat loppu. Vaihdettiin Buranat Para-Tabsiin.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Tuntemuksia

Pikainen päivitys eilisestä illasta. Masussa tuntui pientä "nipistelyä". Aiemmillakin kierroilla on vastaavia tuntemuksia ollut, mutta en ole sen syvällisemmin pohtinut niiden ajoitusta kiertoon. Yölläkin heräsin jonkinlaiseen kuplintaan, mutta kyseessä oli luultavasti joko nälkä tai ilmavaivat :)

Kovasti ihmetyttää tuo masun nipistely. Ovulaatio tapahtui testin mukaan alkuviikosta, muuten olisin voinut veikata sitä. Tietenkin toiveet nostavat päätään, mutta toisaalta taas pessimisti valtaa mielen. Vastaavia tuntemuksia kun kerran on ollut aikaisemminkin.

Aika tuntuu matelevan hedelmällisten päivien jälkeen. Ajatukset pyörivät vain ja ainoastaan raskautumistoiveen ympärillä. Odottaa, että keho antaisi merkin raskautumisesta.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Pienenpieni pilleri

Pari sanaa pillereistä. Ehkäisypillereiden lopettamisen jälkeen kasvoni ovat alkaneet elämään aivan omaa elämäänsä! Onneksi olen huomannut, etten ole yksin tämän asian kanssa. Näppyjä ilmaantuu naamaan koko ajan, enemmän kuin silloin joskus murrosikäisenä. Ja tietenkin niitä sitten täytyy hipelöidä, jotta ne varmasti ovat mahdollisimman kamalannäköisiä ja pitkäikäisiä. Muuten en itsessäni ole huomannut mitään muutosta pillereiden lopettamisen jälkeen.

Elämään on kuitenkin astunut uusi pilleri, nimittäin äitiysvitamiini. Näitä on napsittu jo keväästä saakka, myönnettäköön, että nykyisin voi joku päivä jäädä napsimatta. Näiden napsiminen aloitettiin äidillisen ystävän puheiden "innoittamana". Heillä on nyt toinen lapsi kiikarissa, joten äiteilystä on puhuttu nyt ja aiemmin. Hän on yksi niistä, joka arvannee meillä olevan myöskin yritystä. Myöskin netistä googlailin (tietenkin) näistä vitamiiniasioista. Foolihappoahan suositellaan, mikäli sitä ei ruokavaliosta tarpeeksi saa ja se olisi suotavaa aloittaa jo raskautta suunniteltaessa. Nämä seikat ainakin on omaan päähän jäänyt, varmasti vitamiineista, hapoista ja muista sanotaan enemmänkin.

Vitamiinien napsimisen lisäksi olen vähentänyt alkoholin käyttöä. Nyt tästä ehkä tuli sellainen kuva, että sitä on kulutettu runsaastikin. Mutta siis jos käytän alkoholia, tapahtuu se kuukautisten aikana tai heti niiden jälkeen, jolloin hedelmöittyminen on vähintäänkin epävarmaa. Käytännössä tämä on tarkoittanut lasillista tai kahta viiniä. Kerran tässä noin puolen vuoden aikana on otettu "runsaammin" eli neljä annosta. Meistä kumpikaan ei ole tupakoinut, joten sen suhteen ei ole tarvinnut muutoksia tehdä. Hieman meni sivuraiteille pillereistä, mutta menköön!

Kerrottakoon vielä, että tätä kirjoittaessani minut valtasi hieman etova olo. Se nyt ei varmastikaan ole mitään raskauspahoinvointia, kuitenkin ollaan vasta kiertopäivässä 18. Aiemmissakin kierroissa on välillä hieman huono olo ollut, liittyneekö kierron vaiheeseen? Nyt se on ainakin kirjattu tänne, muuten en tuntemuksia ole mihinkään kirjannut.

Ihanaa perjantaita!

torstai 18. lokakuuta 2012

Tähän asti tapahtunutta

Jotta oltaisiin kaikki "samalla sivulla", seuraa pieni selonteko yrittämisestä tähän asti. Eli pieni katsaus taaksepäin ennenkuin ollaan tässä päivässä.

Pillerit jätettiin pois huhtikuussa 2012, ja varsinainen yrittäminen alkoi toukokuun kierrosta. Ensimmäinen kierto oli hieman pidempi, 32 päivää, jonka jälkeen kierto on ollut 27 päivää. Eihän tuo ensimmäinenkään mikään normaalista poikkeava ollut, mutta pidempi kuin sen jälkeinen kiertoni. Olen ollut onnekas kierron suhteen, heti alusta alkaen tasainen kierto.

Netistä löytyvän ovulaatiolaskurin avulla etsin ovulaation ajankohtaa ja oletettua kuukautisten alkamispäivää. Toki olen kehoanikin tarkkaillut, mutta mitään merkkejä ovulaatiosta en ole huomannut. Käynnissä olevalla kierrolla otin avuksi ovulaatioliuskat. Halusin varmistaa, että ovuloin ja toisaalta ovulaation testaileminen tuntui konkreetilta tekemiseltä. Saattaa kuulostaa hassulta, mutta jotenkin koin tarvitsevani sitä. Ovulaatio löytyi ja se oli silloin kuin netin laskurikin sitä osoitti.

Aluksi merkkailin tarkkaan ylös lakanoiden heiluttamiset, mutta sittemmin olen siitä luopunut ja poistanut vanhatkin merkinnät. Tällä kierrolla heiluttelimme lakanoita ahkerasti ovulaation aikoihin, viitenä peräkkäisenä päivänä. Viimeiset kerrat olivat todellakin yrittämistä otollisen ajankohdan vuoksi. Aiemmat kerrat ihan spontaaneita, "muuten vaan" kertoja. Ovulaatiobongauksen jälkeen emme halunneet jättää yrittämättä. Tässä vaiheessa kyseessä oli todellakin lapsenteko, nautinto oli melko kaukana. Onneksi molemmat suhtaudumme tähän huumorilla ja ymmärtävästi. Aina ovulaatio ei osu siihen kiireettömämpään aikaan, kuten nyt.

Yrityksiä on siis ollut seitsemän kiertoa. Kertaakaan ei ole tarvinnut raskaustestejä tehdä, eikä niitä toistaiseksi kaapista löydy. Toiveet ovat taas korkealla tämän kierron suhteen. Ikävä kyllä, sisälläni asuu pieni pessimisti. Olen jotenkin varma, että koska vielä raskaus ei ole alkanut, ei se alakaan ilman hoitoja. Vaikka asiahan ei näin välttämättä ole. Jotenkin omassa mielessäni on ajatus, että joko onnistutaan melkein heti tai sitten ei ollenkaa ilman hoitoja. Tästä ajatuksesta pitäisi päästä eroon. 

Tänään eletään kiertopäivää 17 yrityskierrolla seitsemän.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Vauvahaaveiden takana

Vauvasta haaveilee aviopari, joka on jättänyt ehkäisyn pois huhtikuussa 2012. Haaveilu on salaista, vaikkakin luultavasti lähimmät ystävät sen arvaavatkin. Blogia kirjoittaa avioparin naispuolinen edustaja, toistaiseksi anonyymisti. Vauvahaaveista, yrittämisestä ja muusta asiaan liittyvästä on puhuttu vain keskenämme. Blogi on varaventtiilini, jotten kaikkea kaada miehelle. Toisaalta koen tarvitsevani myös muita, joille voin purnata niistä inhottavavista punaisista päivistä, jotka toistaiseksi ovat joka kuukausi saapuneet tai höpötellä muuten vain eri tuntemuksista.

Vaikkakin blogi on anonyymi, on kiva kertoa jotain meistä. Haluan kuitenkin olla jotenkin kuviteltavissa ja ehkäpä samaistuttavissa. Eli faktaosio, olkaa hyvät!

Ikää meiltä molemmilta löytyy 27 vuotta. Naimisissa. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita. Hyvinkin tavallisia tallaajia. Perusterveitä. Rauhallisia. Mökkeilijöitä. Toinen ydinperheestä, toinen isällinen ja isäpuolellinen. Sisaruksia molemmilla.

Tervetuloa mukaan!