maanantai 22. huhtikuuta 2013

Onnen kyyneleet

Täällä on jo saatu tuoksutella vauvan tuoksua, sillä miehen sisko sai viime viikolla vauvan. Muutama kuukausi pitää vielä odotella oman käärön syliin saamista.

Itselle on alkanut tulemaan uusia oireita. Kävellessä pitää välillä pitää pieni tauko, pikkuinen tuntuu usein painavan virtsarakkoa, jolloin olo on melko epämukava. Nyt tuntuu myös siltä, että vauva alkaa olemaan jo sen kokoinen, että keuhkoilla on vähemmän tilaa. Sellaista pientä ahdistuksen tapaista ja pinnallista hengittämistä on välillä. Mutta nämä ovat hyvin pieniä vaivoja, eivätkä missään tapauksessa kokoaikaisia. Selkä on välillä hieman jumissa, mutta sitä nyt oli ennen raskauttakin.

En missään tapauksessa halua vähätellä niitä, joita on muistettu ties millä vaivoilla, mutta itseä on alkanut ärsyttämään se, että vaivoja pitäisi vissiin löytyä ja niistä pitäisi jatkuvasti valittaa. Ja tämän olon ovat saaneet aikaan pääsääntöisesti neuvolan hoitajat ja lääkärit. Inttämällä intetään, että eikö mitään ihmeellistä ole. Tähän kun vastaa, että ei mitään ihmeellistä, aletaan vaiva kerrallaan kysyä, että eikö edes tätä. Noh, toisaalta ehkäpä he vain huolehtivat. Saattaa olla, että kaikki eivät viitsi tai kehtaa vaivoistaan kertoa. Itse en turhasta valita ja kerron kyllä jos jokin minua vaivaa. Omaan asenteeseen vaikuttanee myös pienoinen pettymys neuvolatoimintaan. Ehkäpä perhevalmennuksissa on vihdoin jotain hyödyllistä. Totta kai tarkastukset ovat tärkeitä, mutta neuvolaan liittyneet höpinät olen kokenut turhiksi.

Tänään laitoin pesuun ensimmäisen erän vauvanvaatteita. En vain enää malttanut odottaa. Pinnasänky on edelleen kokoamatta ja hoitopöydän tilaan kuun lopussa. Hoitopöydän saapuessa voisi varmaan sängynkin koota ja samalla laittaa makuuhuoneen järjestyksen uusiksi. Käytännön syistä järjestystä on hieman uusittava.

Hankintalistalla on vielä melkoisesti kaikenlaista, hiljalleen tässä niitä hankitaan. Ainakin itkuhälytin, rintapumppu, kuumemittari (sellainen korvamittari), patja, tutit, tuttipullot ja hygieniatarvikkeet ovat vielä hankkimatta.

Tällaisia tuntemuksia rv29+4.

2 kommenttia:

  1. Ite oon kans laittanut merkille tuon että neuvolassa kovasti kysellään vointia ja vaivoja ym. Mutta ite oon kokenut sen ihan hyväksi, kun oon vähän sellanen että yleensä vellon vaivojeni kanssa kotona enkä mene lääkäriin enkä kerro vaivoista muille. Siinä tulee sitten sellanen tunne että mun on pakko kertoa kun toinen kattoo silmiin ja alkaa kysellä :D

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita! Niissä on blogin suola!