perjantai 22. helmikuuta 2013

Vakuutettu vauva

Vauvavakuutus on nyt hankittu. Tällä viikolla on ollut aikaa, joten tässä yksi ilta otin asiakseni tutustua eri yhtiöiden tarjontaan. Aikamoisia tekstiviidakoita!

Eri vakuutusyhtiöiden tarjontaan tutustuessani hylkäsin heti sellaiset yhtiöt, joiden nettisivuilta ei juurikaan saanut tietoja vakuutuksesta. Eli ei siis ollut hintatietoja eikä kovinkaan laajasti kerrottu vakuutuksesta. Nämä yhtiöt tuppasivat olemaan myös sellaisia, joista minulle on jäänyt kallis kuva aikaisemmin vakuutuksia kilpailuttaessamme. Ifin, Lähitapiolan, OP-Pohjolan, Fennian ja Turvan tarjontaan tuli ainakin tutustuttua. Muistaakseni Fennian ja Turvan sivut olivat todella suppeat. Lähitapiola karsiutui oikeastaan kahdesta syystä. Sivuilla puhuttiin vauvavakuutuksen varaamisesta ennen syntymää ja itselleni jäi ainakin se kuva, että vakuutus tosiaan alkaa vasta syntymän jälkeen. Vakuutus edellytti myös kotivakuutusta kyseisessä yhtiössä, jota meillä ei ole. Eikä myöskään kannata vaihtaa. Se kun on miehen vakuutuspaketissa, joka muistaakseni vuosi sitten kilpailutettiin eikä mikään firma pystynyt vastaavaan tarjoukseen.

OP-Pohjolan vakuutuksesta ei jäänyt mitään ihmeellistä mieleen. Itse en ole kyseisen pankki- ja vakuutusfirman asiakas, joten ehkäpä se jäi sen takia hieman varjoon. En kuitenkaan ole keskittänyt siihen firmaan.

Päädyin ottamaan vakuutuksen Ifiltä, eikä miehelläkään ollut mitään sitä vastaan. Heillä vakuutus alkaa jo ennen syntymää ja kattaa joitakin synnynnäisiä sairauksia, kohtuun kuolleen sikiön (tietyn aikarajan puitteissa) ja muutenkin oli meidän tarpeisiimme sopiva. Meillä on entuudestaan auton vakuutus Ifissä ja tästä hyvästä saimme jonkin verran keskittäjäalennusta. Samalla otin itselleni henkivakuutuksen. Aiemmin minulla on ollut ammattiliiton kautta tapaturma- ja matkavakuutus, mutta nyt kun perheemme lisääntyy koen oman henkivakuutuksen tarpeelliseksi. Ostin vakuutukset netistä, jolloin sain lisäksi 10 % alennusta. Lisäksi heiltä tuli jotain ammattijärjestön alennusta.

Molempia vakuutuksia varten piti täyttää terveyskysely, joka vaikutti vakuutuksen myöntämiseen. Aiemmin kuvittelin, että tämä tarkoittaa jotain neuvolan terveystarkastuksesta saatavaa todistusta, mutta tämä siis täytettiin itse netissä. Jotkut vakuutusyhtiöt vaativat neuvolakortin kopiota myöntääkseen vakuutuksen.

Seuraavana aamuna sain Ifiltä tekstiviestin, jossa kerrottiin vauvavakuutuksen ostajan saavan 25000 euron Kuolemantapausturvan maksutta ensimmäiseksi vuodeksi maksutta.

Tänään rv21+1.

Don't you worry about a thing.

5 kommenttia:

  1. Me päädyttiin ite ottaan vakuutus pohjolasta mut lähinnä sen takia et meillon kaikki pankkiasiat op:ssa ja sitten auto-,talo-ja vapaa-ajankin vakuutukset tuolla pohjolassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaisessa tilanteessa onkin varmasti kannattavinta ottaa samasta paikasta. Me asumme vielä vuokrakaksiossa, mutta uskon että siinä vaiheessa kun asuntolaina on takataskussa, on meilläkin kaikki kyseisessä konsernissa :) Miehellä kaikki kun siellä jo on.

      Poista
    2. Niin totta. :) Mekin saatiin oikeen sitten lahja tuolta pohjolasta kun keskitettiin kaikki vakuutukset sinne :D (suomileijonapaita :D)

      Poista
  2. Kannattaa tosissaan kilpailuttaa. Meillä iso laina OP:stä ja bonuksia kertyy, mutta niistä huolimatta Pohjolan vakuutukset ois ollu paljon kalliimmat. Vaikka siis olis ollu esim. auto eka vuoden ilmainen jne. Vauva vakuutettiin myös samassa yhtiössä, jossa vakuutukset on, sillä omavastuu 100 e ja sillä mennään koko vuosi eli kaikki korvalääkärit meni vuoden ajan saman omavastuun alle.

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita! Niissä on blogin suola!